Ei olla pitkään aikaan osallistuttu kissakuvahaasteeseen, mutta nyt tauon jälkeen osallistutaan aiheeseen kissat ja sisustus. Kuvat tosin ovat kaikki jo "kertaalleen käytettyjä" blogissamme, koska uuden tietokoneen kovalevyllä ei vielä ole kuvan kuvaa kissoista.

Miten kuva sitten liittyy sisustukseen?

Kun kissat tulivat minulle noin kolme vuotta sitten, ei ikkunalautaa, jolla kissat kuvassa makoilevat, ollut olemassakaan. Ikkunasta piti kuitenkin päästä katselemaan ulos, ja tytöt hyppivät innoissaan (usein keskellä yötä) leveän patterin päälle. Ääni mikä kuuluu, kun kissa hurjasta syöksystä ponkaisee patterin päälle, ei ole mikään korvia hivelevä - ja kuului taatusti patteriverkostoa pitkin aina alimpaan kerrokseen asti. Niinpä ei auttanut muukaan, kuin kipaista K-rautaan ja asentaa patterin päälle ikkunalauta. Oli siis sisustettava kissojen ehdoilla. Jälkikäteen ajateltuna kyseinen ikkunalauta sopii siihen ikkunan eteen kuin nenä päähän, ja paitsi näyttää kivalta, on myös kissojen suuressa suosiossa. Siinä otetaan päikkäreitä (patteri lämmittää laudan alla kivasti), tuijotetaan pihan tapahtumia ja muuten vain istuskellaan.